Catering ja pitopalvelu

Juhlatarjoilu, perhejuhla, syntymäpäivät, häät, ristiäiset, muistotilaisuus – mikä vain tarjoilutarpeesi onkaan, hoidamme sen taiten ja kokemuksella.

Olemme ylpeitä laadusta ja ammattitaidostamme, mutta ennen kaikkea teemme työtä maku edellä. Tarjoamme muutamia valmiita menukokonaisuuksia, mutta halutessanne teemme juuri Teille oman menun tarpeenne mukaan.

Räätälöimme palvelupaketin aina toiveidenne mukaan. Ruokatarjoilun lisäksi hoidamme tarvittaessa astiat, henkilökunnan, somisteet, tilat ja kalustot sekä ohjelmapalvelut. Eli kaiken tarvittavat hyvää asiakaspalvelua unohtamatta.

Käytössämme on erityyppisiä valmiita juhlatiloja, joita voimme tarvittaessa helposti hyödyntää.

Yritystilaisuudet

Järjestä helposti yritystilaisuus, jonka tarjoilut jättävät vieraille hyvän maun pitkäksi aikaa! Suunnitellaan yhdessä tai hoidetaan koko projekti avaimet käteen -periaatteella toiveiden mukaan. Helposti ja joustavasti, juuri Teille räätälöitynä palveluna. Pidämme huolta, että kaikki viihtyvät ja asiakaspalvelu toimii laadukkaasti.

Rakennamme tarjoilut toimitiloihinne tai voimme tarjota valmiiksi katettuja juhlapaikkoja. Miltä kuulostaisi persoonalliset rapujuhlat Saimaan saaressa, asiakastilaisuus historiallisessa edustushuvilassa tai cocktail-tilaisuus vesivoimalamiljöössä?

Halutessanne hoidamme myös ohjelmapalvelut, kuten juontajan ja esiintyjät.

Pikkujoulut, rapukestit, juhlatarjoilu, puutarhajuhlat, messut, esittelypäivät, asiakastilaisuudet – kaikki onnistuu kokemuksella.

>> Pyydä tarjous!

 

Juhlamenut noutopöydästä

Tarjoiltavat Kesämenu 2018

Muistotilaisuusmenut noutopöydästä